Olin äsken vähällä poistaa kaikki aiemmat kirjoitukseni. Miksikö? Koska haluaisin aloittaa kaiken alusta. Puhtaalta pöydältä kuten sanotaan.
Samalla olen kahden vaiheilla siitä, että haluaisinko antaa tämän osoitteen myös joillekin oikean elämän ystävilleni. Minua arveluttaa kuitenkin se, että olen kirjoittanut tänne paljon sellaista mitä en välttämättä halua kaikkien minusta tietävän. Sellaisia tekoja, jotka olisivat saaneet jäädä tekemättä. Sellaisia ajatuksia, joita en ole ystävieni kanssa jakanut.
Toisaalta taas ajattelen, että sanottu on sanottua ja tehty tehtyä. Ihmisen pitää kyetä seisomaan sanojensa ja tekojensa takana. Ehkä siis kuitenkin tyydyn vain hieman siistimään kirjoituksiani ja jätän kaiken muuten ennalleen.
Viimeisin postaukseni koski uuteen työpaikkaan hakeutumista. No, se homma meni tietenkin puihin. Ammatillinen itsevarmuuteni onkin tällä hetkellä pohjalukemissa. Tunnen olevani jokseenkin hyödytön ja kyseenalaistan sekä osaamistani että omaa persoonaani. Pyysin työnantajalta selvitystä hakuprosessin ratkaisusta ja siitä minulle selvisi ainoastaan se, että olen ollut epävarma. Niin kai sitten. En kuitenkaan edelleenkään tiedä sitä, miksi en kyseistä paikkaa saanut. Onko vika osaamisessani vai persoonassani.
Eräs työkaverini totesi minulle maanantaina, että olen ollut alavireinen jo parisen kuukautta. Tiedän sen, että keväisin ja syksyisin elän läpi erakkovaiheen, jolloin haluan sulkeutua omiin oloihini ja rajoitan sosiaaliset kontaktini minimiin. Vaihe kestää tyypillisesti parisen viikkoa. Työkaverini sanat herättivät minut tajuamaan, että tämän kertainen alavireeni on kestänyt jo näinkin pitkään.
Olenko masentunut? Ehkä lievästi. Hesarin onnellisuustesti kertoi karua sanomaa antamalla minulle tulokseksi lukeman siinä 50% paikkeilla. Vertailukohdaksi kerrottakoon, että testin tehneiden tuttujeni tulokset ovat olleet jopa 90% paremmalla puolella. Jos vain tietäisin mitä tehdä asialle.
Ensin pitäisi varmaankin kartoittaa syyt masennukseen. No tuo mainitsemani työjuttu on tietenkin yksi tekijä kuviossa. Toinen vaikutin on yksinäisyys. Olen niin väsynyt tähän ikuiseen yksin olemiseen ja ihmisen läheisyyden kaipuuseen. Kai sitä pitäisi vaan ottaa itseään niskasta kiinni ja lähteä kaupungille etsimään Sitä Oikeaa. Jos vaan kiinnostaisi lähteä.
Menee taas ihan märinäksi tämäkin kirjoitus. Laitetaan teksti ilmoille ja lopetetaan tältä päivältä. Lisää märinää sitten kun taas jaksan jotain kirjoittaa.
